Siirry sisältöön

Työllistämisen tukien painotukset muuttuvat Pohjois-Karjalassa vuonna 2027

4.11.2026

Työllistämislisä, nuorten työllistymisseteli ja 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki ovat vuonna 2027 Luotsi Pohjois-Karjalan ensisijaiset työllistämisen taloudelliset tukimuodot. Palkkatukeen ollaan budjetoimassa huomattavasti edellisvuosia vähemmän resursseja.

– Tilastot ovat osoittaneet, etteivät etenkään kolmannelle sektorille myönnetyt palkkatukijaksot ole vaikuttava työllistämisen tapa. Myös työllisyyspalvelujen määrärahat ovat vähentyneet huomattavasti. Siksi painopistettä on siirretty palkkatuesta sellaisten tukien suuntaan, jotka edistävät paremmin haastavassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten työllistymistä jatkossakin ja ovat siten myös taloudellisesti perusteltuja, toteaa työllisyysaluejohtaja Riikka Vartiainen.

Tavoitteena haastavassa tilanteessa olevien työnhakijoiden työllistäminen

Työllistämislisä on vuonna 2026 Pohjois-Karjalassa käyttöön otettu uusi tukimuoto, joka on suunnattu ensisijaisesti pitkäaikaistyöttömien, osatyökykyisten ja maahanmuuttajien työllistämiseen. Työnantajalle maksetaan työllistämislisää enimmillään 1 500 euroa kuukaudessa puolen vuoden ajan, jos hän työllistää kohderyhmään kuuluvan henkilön vähintään puoli vuotta kestävään työsuhteeseen. Työllistettävän henkilön tulee lisäksi osallistua henkilökohtaiseen valmennukseen tuen keston ajan.

Nuorten työllistymisseteli on tarkoitettu 18–29-vuotiaiden työttömien nuorten työllistymisen tueksi. Työllistymisseteli kattaa puolet nuoren palkkakustannuksista enintään 6 kuukauden ajan, enimmillään 1 500 euroa kuukaudessa. Valtionavustukseen perustuva työllistymisseteli on tällä hetkellä käytettävissä kesäkuun 2027 loppuun asti, mutta tulevan asetusmuutoksen myötä setelin käyttö todennäköisesti jatkuu, mistä tiedotetaan heti asian varmistuttua.

55 vuotta täyttäneiden työllistämistuen tarkoitus on edistää ikärajan ylittävien, pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden työllistymistä. Tuen määrä on 70 prosenttia palkkakustannuksista enintään 10 kuukauden ajan, ja sitä maksetaan enintään 1 770 euroa kuukaudessa. Oikeus tukeen on subjektiivinen, eli se myönnetään aina hakijan ja työsuhteen edellytysten täyttyessä.

Kaikkiin kolmeen tukimuotoon on jatkuva haku, ja resursseja on jäljellä sekä kuluvalle että ensi vuodelle. Hakuohjeet löytyvät Luotsi Pohjois-Karjalan verkkosivuilta.

Palkkatuki perustuu aina hakijan tarpeisiin

Palkkatuki säilyy edelleen yhtenä työllistämisen tukimuotona, mutta sitä on Pohjois-Karjalassa tarjolla vuodelle 2027 hyvin niukasti. Talousarvioesityksessä palkkatukea on budjetoitu uusiin päätöksiin noin 300 000 euroa, mikä riittää koko maakunnassa yhteensä 15–20 uuteen palkkatukijaksoon.

Ensi vuoden puolella alkaviin työsuhteisiin voi hakea palkkatukea jo nyt, mutta päätöksiä ei voida tehdä ennen kuin Joensuun kaupunginvaltuusto on vahvistanut työllisyysalueen ensi vuoden budjetin. Valtuuston budjettikäsittely on maanantaina 7. joulukuuta.

Palkkatuki on hakijalähtöinen tuki, jota ei ole tarkoitettu työnantajan taloudelliseksi tukimuodoksi vaan edistämään tukea tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, Riikka Vartiainen muistuttaa. Palkkatuella työllistettävällä henkilöllä tulee siis aina joko olla selkeä tarve osaamisen kehittämisestä tai sellaisia työkykyyn liittyviä haasteita, jotka vaikeuttavat avoimille työmarkkinoille työllistymistä.

– Määrärahatilanteen vuoksi palkkatukea ei voida myöntää läheskään kaikkiin sinänsä tukikelpoisiin tilanteisiin. Työpaikan tai tukikelpoisuuden olemassaolo ei siis yksinään takaa myönteistä palkkatukipäätöstä, vaan sen ratkaisee aina työnhakijan tarve ja tilanne, Vartiainen painottaa.

Palkkatuen myöntämisen perusteena tulee aina olla työnhakijan osaamisen kehittämisen tarve tai osatyökykyisyys.

Heti kun ensi vuoden palkkatukiresurssi on varmistunut kaupunginvaltuustossa, siihen mennessä saapuneita hakemuksia aletaan käsitellä palkkatukijakson alkamisajan mukaisessa järjestyksessä. Päätökset tehdään palkkatuen myöntämisen lakisääteisten edellytysten mukaisesti, eli myöntämisen perusteena tulee aina olla työnhakijan osaamisen kehittämisen tarve tai osatyökykyisyys.

Työllistämislisään, nuorten työllistymisseteliin sekä 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukeen on vuodelle 2027 budjetoitu huomattavasti enemmän resursseja kuin palkkatukeen. Työnantajien kannattaa siksi selvittää myös näiden tukien hyödyntämisen mahdollisuutta palkkatuen sijaan.

Lisätietoa erilaisista työllistämisen tukimuodoista: