Siirry sisältöön

Nuorten työllistymisseteli uudistui!

2.7.2026

Työllistymissetelin käytön ehtoja helpotettiin 1. heinäkuuta 2026 alkaen. Voimaan tulleilla asetusmuutoksilla pyritään laajentamaan setelin käytön kohderyhmää ja helpottamaan setelin käyttöä lisäämällä työvoimaviranomaisen harkintavaltaa.

Mikä muuttui?

  • Jatkossa valtionavustusta voi myöntää yritysten ohella myös yhdistyksille sekä säätiöille.
  • Tuella palkattavan nuoren työsuhteen edellytettyä kestoa lyhennettiin kolmeen kuukauteen aiemmasta kuudesta kuukaudesta.
  • Myöntämistä edeltävä työttömyyden kestokriteeri poistettiin kokonaan.

Mikä on työllistymisseteli?


Nuorten työllistymissetelillä työnantaja voi saada tukea 18–29-vuotiaan työttömän pohjoiskarjalaisen nuoren palkkaamiseen. Seteli kattaa 50 % nuoren palkkakuluista, kuitenkin enintään 1500 €/kk. Työsuhteen tulee kestää vähintään kolme kuukautta ja palkan on oltava vähintään työehtosopimuksen mukainen.


Luotsi jakaa Pohjois-Karjalassa yritysjärjestöille sekä muille Luotsin yhteistyökumppaneille seteleitä kesän 2026 aikana helpottaakseen tuen markkinointia ja nuorten työllistymistä.

Lue lisää Luotsin taloudellisista tuista: